Kaupallinen yhteistyö Arctic Warriorsin kanssa alennuskoodi pajutarha
Jos se vain olisi mahdollista jäisin Pärnuun asumaan loppu-iäkseni, ajatteli Pena kävellessään Ruutli-katua pitkin Pärnun kauniissa keskustassa. Ruutli on kävelykatu, jonka nimen Pena sai kuulla tarkoittavan suomeksi ritaria. Kauniita vanhoja eri värisiä taloja, vieri vieressä vähän uudempienkin rakennusten kanssa. Viihtyisän näköisiä kahviloita ja terasseja, joissa on kesäisin varmaan mukava istuskella ja katsella ohikulkevia ihmisiä. Pena, yksinäinen leskimies, oli osallistunut johonkin kilpailuun ja voittanut viikon kylpyläloman Pärnussa kahdelle. Eipä hänellä ollut ketään, jonka olisi voinut pyytää mukaan, joten hän onnistui vaihtamaan voiton kahdeksi viikoksi yhdelle hengelle. Vähän piti maksaa lisää, mutta kyllä se kannatti. Saapa olla ihan rauhassa, nauttia palveluista ja miettiä omaa elämäänsä. Kavereille ei voinut voitosta mitään kertoa, kun olisi sitten joutunut valitsemaan kenelle matkaa tarjoaisi. Katkeruuttahan siitä vain olisi porukkaan tullut. Ja äijäkaksikko kylpylälomalla… uh.
Näin syksyllä ihmisiä oli liikkeellä harvakseltaan. Oli syksyisen harmaa ilma, eikä turisteja ollut kovin paljoa. Korona varmaan oli vaikuttamassa osaltaan ihmisvähyyteen. Paikallista väkeä ei juurikaan ollut tällä kadulla, tekevät kuulemma ostoksensa nykyään hieman syrjemmällä olevissa kauppakeskuksissa. Ruutli-kadulla näyttää lähinnä olevan kampaamoita ja käsityöliikkeitä, vaikka ennen se kuulemma oli vilkas ostoskatu. Pitkä upea hiekkaranta, josta kesällä olisi kyllä enemmän iloa kuin nyt, on hotellin lähellä, reilun kilometrin päässä. Pena oli kävellyt pitkin rantaa ja keskustan katuja jo useampana päivänä. Enimmäkseen hän oli kuitenkin nautiskellut kylpylän palveluista, kokeillut vähän kaikkea, aikaa kun oli. Mutakylpyjä, hierontoja, saunottamista.
Pena muisteli elämäänsä. Hän oli ollut yhdessä Aila-vaimonsa kanssa parikymppisestä lähtien. Naimisiin mentiin melkein heti kun oli tavattu ja kaksi lasta tehtiin tähän maailmaan, tyttöjä molemmat, Teija ja Mira. Tytöt ovat kumpikin tahoillaan naimisissa ja heillä on omat perheensä ja omat uransa. Eivät kyllä paljoa isäänsä ehdi tapaamaan. Soittelemaan toki aina silloin tällöin. Aila kuoli kolme vuotta sitten. Syöpä vei hänet nopeasti. Kun sairaus huomattiin, niin ei ollut enää mitään tehtävissä. Järkytyshän se oli kaikille, niin itselle kuin tytöillekin. Ja ystäville. Niin äkkiä lähti, rakas Aila. Hautajaiset olivat kauniit. Pappi puhui hyvin.
Pena asuu edelleen samassa asunnossa, jonka he Ailan kanssa ostivat naimisiin mentyään. Kiva kolmio hyvällä paikalla Lehtokurpantiellä. Makuuhuoneen ikkunasta on näkymät metsäiselle ulkoilualueelle, jossa kulkee valaistu lenkkeilypolku. Talvisin siinä on hiihtolatu. Maasto on kallioista ja kivan vaihtelevaa. Mäntyjä, kuusia, lehtipuita. Kesäisin siellä taitaa asustaa joitakin laitapuolen kulkijoita, ainakin joskus touhu on siltä näyttänyt. Olohuoneesta ja parvekkeelta näkymät suuntautuvat sisäpihalle. Talot ovat muutaman kerroksen korkuisia. Osa vuokrataloja, osa osaketaloja. Pihoilla on aika vähällä käytöllä olevia lasten leikkipaikkoja keinuineen ja hiekkakuoppineen, asukkaat kun taitavat nykyään olla enimmäkseen ikäihmisiä. Pensasaidat erottelevat eri yhtiöiden pihat toisistaan. Niiden väleistä pääsee kyllä kulkemaan, ja kuljetaankin, pihalta toiselle.
Pena oli ammatiltaan kirvesmies, ja hyvä sellainen. Kuntolan lähiön talojakin on ollut rakentamassa. Töitä on aina ollut paljon tarjolla, miksi ei, kun ammattimiehiä aina tarvitaan. Selkä ei kuitenkaan enää kestänyt. Aikansa sairaslomia ja kuntoutusta ja lopulta työkyvyttömyyseläkkeelle, vähän toista vuotta sitten.
Yksinäisyys puristaa Penan sydäntä, hänen katsellessaan Pärnun keskustassa perheidensä ja ystäviensä kanssa liikkeellä olevia iloisia ihmisiä.
2.
Tiistai, loman kahdeksas päivä. Ulkona sataa ja on syksyistä. Ikkunasta näkyvä maisema on harmaa, masentavan sumuinen. Pena heräsi tänäänkin myöhään. Hän kävi aamupalalla ja palasi vielä huoneeseensa lepäilemään ja tappamaan aikaa. Hän yrittää katsoa josko televisiosta tulisi jotakin mielenkiintoista, mutta ei, eihän sieltä tule. Ulos ei ole mitään halua lähteä, eikä oikein mikään muukaan jaksa kiinnostaa. Kaikki on oikeastaan jo nähty ja koettu, ainakin kertaalleen. Kylpylähotelli on hieno, huone niin viihtyisä kuin hotellihuone voi olla, ruoka on hyvää ja palvelu pelaa, mutta tuosta kaikesta on vaikeaa nauttia yksin. Kunpa Aila vain olisi täällä, hän olisi nauttinut tästä kaikesta täysin rinnoin.
Lounaalla käytyään Pena pukee uimahousut ja paksun valkoisen kylpytakin päälleen ja lähtee kylpylään. Siellä nyt ainakin näkee ihmisiä, toisin kuin omassa huoneessaan. Ehkä onnistuu löytämään juttuseuraakin. Altailla on vähänlaisesti ihmisiä. Pena rentoutuu porealtaan lämpimässä vedessä ja katselee muiden kylpylävieraiden touhuja. Muutama nainen, ilmeisesti lähteneet kylpylälomalle porukalla. Ruotsalaisia taitavat olla. Kolme suomalaista perhettä, pienten lastensa kanssa. Yksi venäjänkielinen nuorisoporukka, joka viihtyy enemmän allasbaarissa kuin altaassa. Muutamia yksittäisiä kylpijöitä omissa oloissaan, kulkemassa saunasta altaaseen ja altaasta saunaan. Pena on ollut jo monta päivää enimmäkseen omissa oloissaan. Lauantaina, istuessaan iltaa hotellin baarissa, hän tapasi turkulaiset Sirpan ja Liisan, jotka olivat viettämässä lomansa viimeistä iltaa. Kivoja naisia. Harmi kun heidän lomansa loppui jo. Sen jälkeen ei sitten juttuseuraa ole ollutkaan, jos ei henkilökuntaa lasketa.
Pena siirtyy saunan kautta istumaan allasbaariin ja tilaa yhden Sakun. Istuessaan seurailee nuorisoporukan ilonpitoa ja yrittää arvailla, mitä nämä puhuvat, mille nauravat. Vaikuttaa siltä, että kiusoittelevat toisiaan. Iloista porukkaa.
Mitähän pojat tekevät kotona Kurpanpesässä? Ovat varmaan istuneet ja turisseet niitä näitä jo tuntikaupalla ja pitäneet hauskaa keskenään. Siellä ei tarvitse yksin istua, aina löytyy seuraa, jos niin haluaa. Minkä ihmeen vuoksi kuvittelin viihtyväni täällä kaksi viikkoa yksin. Viikko olisi riittänyt aivan hyvin. Onkohan lähettämäni kortti tullut perille Pesään? Jos ei, niin kyllä pojat ovat varmaan jo etsintäpartion lähettäneet katsomaan, olenko vielä hengissä. Pena naurahtaa itsekseen. Niinhän se on, että jos tämän ikäinen äijä poikkeaa normaalista päivärutiinistaan, niin ensimmäiseksi epäillään, että hän on entinen.
Pena lähtee suihkun kautta huoneeseensa ja pukeutumaan päivälliselle.
3.
Pena syö taas kerran päivällisensä ylhäisessä yksinäisyydessä. Ravintolassa on toki jonkun verran muitakin asiakkaita, mutta Pena istuu omissa ajatuksissaan, syöden tilaamansa pizzan ja juoden pari Sakua. Ajankulukseen hän katsele työntekijöiden puuhailuja suhteellisen hiljaisen illan työvuorossa. Pari naista ja yksi mies näyttää olevan töissä salin puolella. He käyvät hakemassa harvalukuisen asiakaskunnan tilauksia ja kantavat pöytiin ruokaa ja juomaa. Hyvän näköisiä nuoria naisia, ilo silmälle kyllä. Pizza näyttää tänään olevan halutuin ruoka, sitä on viety melkein jokaiseen pöytään. Hyvää se kyllä onkin, ei ihme että tekee kauppansa.
Syötyään Pena siirtyy ravintolan baariin oluelle, jospa sieltä löytyisi juttuseuraa. Hän istuu baaritiskin päädyssä olevalle jakkaralle. Siinä tiskin päässä istuessa voisi olla suurempi mahdollisuus keskustella jonkun kanssa, kuin pöydässä, jossa saisi aivan varmasti istua yksin. Baarikin on hiljainen. Nurkkapöydässä istuu muutamia, ilmeisesti paikallisia nuoria. Ovat näköjään tarjoilijan ystäviä. Baaritiskin toisella puolella olevassa ikkunapöydässä istuu pariskunta, ehkä noin nelikymppisiä, keskustelemassa keskenään kovin tiiviisti. Touhu näyttää vähän ensimmäisiltä treffeiltä, olisiko nuo siellä Tinderissä toisensa tavanneet. Ei ole Pena vielä Tinderiä käyttänyt, mielessä kyllä on ollut. Ei vaan ole vielä uskaltanut, kun ei oikein ymmärrä miten se toimii. Pitäisi ottaa kyllä selvää. Olisihan se kiva jos vielä löytäisi jonkun kivan naisihmisen elämäänsä. On vain niin vaikeaa lähestyä ketään siinä mielessä. Nuorena oli helpompaa, nyt on taito ruostunut, eikä oikein uskalla. Ei kai kukaan tällaisesta vanhasta ukosta kuitenkaan kiinnostuisi.
Aikansa baarissa istuttuaan Pena palaa huoneeseensa ja avaa television. Paikalliset uutiset ja jotakin ajankohtaisohjelmaa, eipä noista juuri mitään ymmärrä. Hän sulkee television ja katselee ajatuksiinsa painautuneena ikkunasta ulos, pimeälle merelle. Mitähän pojille kuuluu? Varmaan istuvat vieläkin Pesässä ja pitävät hauskaa. Ehkä ihmettelevät missä minä oikein olen. Olisi ehkä pitänyt kertoa, että lähdin lomalle, mutta en jostakin syystä halunnut. En edes itse tiedä miksi. Oli vain sellainen tunne, että se ei kuulunut kenellekään. Tytöille kerroin kyllä. Laitoin viestin WhatsAppissa, että menen lomalle pariksi viikoksi. Etteivät vaan turhaan huolestu. Voisin kyllä itseasiassa soittaa tytöille. Saisi ainakin jonkun kanssa jutella, olisihan se mukavaa. No, ehkä soitan huomenna, nyt on jo liian myöhäistä. Pena sammuttaa valot ja menee nukkumaan, sydän täynnä ikävää.
Aamulla Pena herää uuteen ankeaan ja sateiseen päivään. Hän pakkaa laukkunsa ja tilaa taksin lentokentälle. Katsoessaan ohikiitävää maisemaa taksin ikkunasta, Pena odottaa vain pääsevänsä takaisin kotiin.