Eläkeläisen elämää- Historia, kuka minä olen

Ensimmäinen kesä tässä elämässä

Kaupallinen yhteistyö Arctic Warriorsin kanssa alennuskoodi pajutarha

Elämäni alkutaival

Synnyin Helmikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1961 Enontekiön Kuttasen kylässä, kotona tullimiesperheen toiseksi lapseksi. Ollessani noin kolme, muutimme Pellon Naamijoelle, jossa isäni valvoi  länsirajana olevan Tornionjoen ylittäjiä jobbaamisen eli salakuljetuksen varalta. Äitini oli kotirouva ja perheeseen syntyi kolmas tytär ollessani 5 vuotias. Naapurissa asui toinen tullimiesperhe ja kolmas tullimies, Wikström-niminen kummitus, valvoi sekä perhe-elämäämme, että isän työntekoa herkeämättä. Ehkä kerron hänestä jossain vaiheessa.

Olin poikatyttö. En suostunut käyttämään mekkoja muutoin kun pakotettuna, halusin pitää hiukseni lyhyenä ja leikkikalut olivat autoja. Isää auttelin mielellään kaikenlaisissa miesten hommissa kuten rotanpyynnissä, auton korjaamisessa ja puutöissä. Isona minusta piti tulla autoinsinööri, vaan eipä tullut.

Kouluun halusin kuusivuotiaana ja sitä varten piti käydä Rovaniemellä koulukypsyystestissä. Isäni vähän epäröi kannattaako laittaa 100 markkaa likoon siihen, että lapsi testataan ja ehkä sitten pääsee kouluun vuotta aikaisemmin. Minä olin vastannut:

”Mene vain pistähmään se satanen likoahmaan tuone järhveen kiven alle, kyllä mie pääsen kouhluun.”

Monta tuntia kestävä palikkatesti meni hyvin, ja pääsin aloittamaan Naamijoen kansakoulussa syksyllä 1967. Luokallani oli 7 poikaa ja minä, jalkapalloa välitunneilla. Ja sehän sopi minulle hyvin.

Seitkytluvun alussa muutimme taas, tällä kertaa Ylitornion kuntaan, ensin Aavasaksalle ja myöhemmin Ylitornion kirkonkylälle.  Kansakoulun jälkeen pyrin ja pääsin keskikouluun. Tuli peruskoulu-uudistus. Peruskoulun koekaniiniksi pääsi käymällä yhden luokkatason kahteen kertaan, ja siirryinkin sitten peruskoulun 7- luokkalaiseksi, niin kuin useimmat, ehkä jopa kaikki, samalla luokalla olleet koulukaverini.

Öljymaalaus Aavasaksalta T.Pajuniemi
teininä

Kahdeksannella luokalla iski paha teini-ikä ja koulunkäynti oli hyvinkin toisarvoista. Pojat alkoivat kiinnostaa muutenkin kuin jalkapallopeleissä, ja kaverit olivat elämän tärkein asia. No, todistuksessa ei ollut hurraamista. Yhdeksännellä luokalla pahin oli ohi, mutta en ehtinyt parantaa numeroita tarpeeksi ja kävin sitten yhdeksännen luokan toiseen kertaan. Lukio meni jo paremmin ja ylioppilaaksi pääsin 1980.

Mitä sitten? Mikä minusta tulee isona? Sairaanhoitaja? Ei kiitos, liian moni sukulaisista on sairaanhoitajia, siskostanikin tulossa. Opettaja, hmm se voisi olla. Paperit sisään. Vaan enpä tullut hyväksytyksi. (Yksi tuttu poika kyllä pääsi huonommilla papereilla mieskiintiön kautta.) Noh, antaapa sitten olla.

Lukiossa ollessani aloittamani hevosharrastuksen vuoksi toimin Ylitornion Ratsastajat ry:n johtokunnassa ja hevostenhoitajana sekä ratsastuksenohjaajana nuoremmille, kokemuspohjalta. Kimppahevonen ja kaksikin tuli ostettua noihin aikoihin. Lopulta ostin osittain omistamani entisen ravurin Gul Victoryn, omaksi. Siitä syntyi sitten idea hakeutua hevosenhoitaja- / ravivalmentaja ammattikurssille, jossa suoritin myös ajotutkinnon. Pari-kolme kertaa taisin ehtiä ajamaan kilpaa raveissa ennen kuin Vikke loukkasi jalkansa niin pahasti, että se jouduttiin lopettamaan. Siihenpä se harrastus sitten oikeastaan päättyi.

Lukion jälkeen kolme vuotta ihmeteltyäni erilasissa työllistämistuella palkatuissa töissä ja hevoshommissa, jatkoin matkaani ensin opiskelemaan Työväen Akatemiaan Kauniaisiin. Piti tulla kulttuurisihteeri minusta. Olin ollut Ylitorniolla vuoden kulttuurisihteerinä kulttuurisihteerin paikalla, työllistämistuella palkattuna, ja työ oli kiinnostavaa. Mieleeni on erityisesti jäänyt flyygelin hakumatka Ruotsin Övertorneålta tammikuun paukkupakkasilla ja pianisti Izumi Tatenon kuljettaminen toimitusta valvomaan. Paluumatkalla auton oven lukko oli jäätynyt ja takapenkillä istunut Fazer -musiikin mies piti ovea kuormaliinalla kiinni koko 10 kilometrin matkan takaisin Ylitorniolle. Valmistuin 1985 kesäkuun alussa ja sain kelpoisuuden kulttuuri-, liikunta ja nuorisosihteerin virkoihin. Yhtä paikkaa hain, kävin haastattelussakin, vaan eivät ottaneet. Noh antaapa sitten olla.

Akvarelli

Opintojen päätyttyä pääsin töihin SNK:n (= demarinuoret) Satakunnan piirisihteeriksi, josta -90 luvun laman melskeissä Metalliliiton Porin toimistoon toimistotyöntekijäksi ja 1994 Liikealan ammattiliittoon Porin toimistoon opintovapaan sijaiseksi. 1995 minut valittiin Ouluun aluetoimitsijaksi ja 2000- luvun alussa, liiton nimen jo vaihduttua Palvelualan ammattiliitoksi, siirryin aluetoimitsijaksi Helsinkiin. Muutamia vuosia aluetoimitsijan työssä ja sitten sopimusasiantuntijaksi keskustoimistoon, josta nyt olen tekemässä lähtöä eläkkeelle.

Aikuisuus, perhe ja työ

Porissa ollessani menin naimisiin ja sain kaksi lasta, Oulussa ollessani erosin ja törmäsin päistikkaa uuteen suhteeseen, johon olen sitten jämähtänyt (vaikka ei enää pitänyt uutta miestä ottaa). Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan.

Aluetoimitsijan työ oli pääsääntöisesti liiton jäsenten neuvomista ja auttamista työsuhteeseen liittyvien kysymysten ja ongelmien ilmaantuessa. Onko palkka oikein, oliko irtisanominen laillinen, mitä voin tehdä kun minua kohdellaan töissä huonosti ym. ym. Etenkin Oulussa työhöni kuului myös jäsenkoulutuksen suunnittelu ja kouluttaminen. Carpe Diem ja Otetta elämään kursseja, työehtosopimusten muutoksia, luottamushenkilöiden kouluttamista ja oppilaitoskäyntejä.

Sopimusasiantuntijan työssä taas tärkein osuus on työehtojen kehittäminen, työehtosopimusten neuvotteleminen ja sopimusten tulkinta. Työhön sisältyy jonkin verran koulutusta, lähinnä luottamushenkilöille ja liiton henkilökunnalle. Omien vastuualueiden kansainvälinen yhteistyö mm. EU:n sosiaalidialogit ja pohjoismainen yhteistyö kuuluvat työhön. Työhöni on totta kai kuulunut myös jatkuva opiskelu. Erilaisia kursseja, milloin mistäkin työhön liittyvästä aiheesta vuosittain, jopa useitakin kertoja. Oulussa ollessani aloitin toimitsija-tutkinnon suorittamisen. Tutkinto edellyttää tiettyjen pakollisten ja tietyn määrän vapaaehtoisten koulutusten suorittamista, sekä lopputyön tekemistä. Lopputyö jäi roikkumaan melkein kymmeneksi vuodeksi, mutta sain sen lopulta tehtyä ja tutkinnon siten suoritettua. Suurimpana, ja jälkikäteen arvioituna tärkeimpänä, tutkintokokonaisuuteen liittyen suoritin avoimessa yliopistossa 14 opintoviikkoa oikeustieteen opintoja. Mielenkiintoisin ja mieleenpainuvin kouluttautumiskokemus on ollut osallistuminen 8 päivää kestävälle englannin kielikurssille Sloveniassa pari vuotta sitten. Ainoana suomalaisena sainkin oikein tehokurssin. Puolivälissä viikkoa, jopa yksin ollessani, ajattelinkin englanniksi.

Ljubljana, Slovenia

Viisi vuotta sitten ”aloin” mummiksi. Ihana pieni Eevi-tyttönen on tuonut elämääni yhden roolin lisää, ja kunhan työvelvoitteet loppuu, saan varmaan nauttia neidin seurasta entistä useammin.

Eevi 5v

Mitä pidit tästä kirjoituksesta? Kommentoi alle, kiitos.

2 thoughts on “Eläkeläisen elämää- Historia, kuka minä olen

Mitä mieltä?