Aloitin Milan Art Instituutin mestarikurssin, jonka aloittamista viimeksi suunnittelin. Hurjaltahan se tuntuu, mutta lopulta päädyin tähän ratkaisuun, koska olisin varmaankin katunut loppuikäni, mikäli en olisi aloittanut.
Ensimmäinen kuukausi kurssilla alkaa olla takana. Ensimmäinen viikko meni pitkälti tarvikkeiden inventoimiseen ja puuttuvien hankkimiseen. Ensimmäisessä osiossa opiskeltiin ensin piirtämisen perusteita ja sivellintyöskentelyä, muodon ja valon ymmärtämistä ja mittaamista ja kuvasuhteita. Seuraavassa osiossa siirrytään muotokuvien pariin. Video-oppitunteja olen katsellut lähestulkoon päivittäin ja oppituntien jälkeen on ollut tehtävänä piirtää lyijykynällä sekä live-mallista että valokuvien perusteella, maalata akryyleillä kuvien mukaisia teoksia ja piirtää luonnosvihkoon milloin mitäkin.
Yhdessä tehtävässä valitsin maalattavaksi pöllön, ja meikäläiselle, joka ei viime vuosina ole juurikaan esittävää taidetta edes yrittänyt, niin tehtävä oli kyllä haasteellinen. Käytettävien värien laatu, siveltimien muoto, sivellintekniikat, mittaustekniikat… niitä joutui todella miettimään ja kokeilemaan. Pöllön valmistuttua, saimme tehtäväksi yrittää myydä teoksen. Myyntiä varten annettiin ohjeet, joiden toimivuutta uskalsin kyllä epäillä, mutta toimin kuitenkin niiden mukaisesti. Ja kuinka ollakaan, teos ostettiin seuraavana päivänä.
Valmennusryhmissä saa valmentajilta ja kanssaopiskelijoilta suoraa palautetta tehtävistä ja viikoittaisessa valmennuspuhelussa voidaan keskustella mieleen tulevista kysymyksistä. Homma tuntuu etenevän mukavasti ja tekemistä on kyllä riittänyt. Tässähän voi vaikka tulla kiirekin.











Näyttelyjuttui
Helmikuun ensimmäisenä tiistaina avautui Galleria Kookoksessa, Helsingissä Kaikuja- Echoes näyttely, jossa minun taulujeni lisäksi oli esillä kolmen muun taiteilijan töitä. Mukava pieni galleria keskeisellä paikalla lähellä Tennispalatsia. Minulta on siellä esillä kymmenen erityyppistä abstraktia akryylimaalausta, joihin kaikkiin olen saanut inspiraation luonnosta. Näyttely oli esillä 21.2 asti. Seuraava näyttely, johon osallistun on Helsingin taideyhdistyksen ryhmänäyttely Flora&Fauna Keravalla, Galleria Allissa, maaliskuussa.

Rooma odottaa, niin minäkin. Huhtikuussa lennellään Roomaan. Viisi päivää ikuisessa kaupungissa, kaupungissa jonne olen aina halunnut päästä. 11.4 järjestetään Galleria Rossocinabrossa taiteilijatapaaminen, joka tietenkin on matkan päämotivaationa, onhan gallerian seinillä muiden taulujen rinnalla kaksi minunkin tauluani.
