Kaipaan lomaa

Mökkimaisema

Kaupallinen yhteistyö Arctic Warriorsin kanssa. Alennuskoodi AW:n verkkokaupasta lukijoilleni ”pajutarha”

Liikunta ja ruokailu

Lenkillä

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla aloitin lenkkeilyn. Ensimmäisellä kerralla kalibroin kelloni, koskapa talvella takuuvaihdettu älyvehkeeni oli vielä kalibroimatta. Kävelin kahden kilometrin lenkin ja käveleminen tuntui pitkästä aikaa oikein hyvältä. Jatkoin kävelyä kolme kertaa viikossa Maikki Marjaniemen ”kävele kuntoon” ohjelman mukaisesti… juhannusviikolle asti. Sitten tuli kovat helteet ja homma jäi taas siihen. Tällä viikolla pitäisi helteiden vähän hellittää, niin sitten voisi taas jatkaa kävelylenkkejä. Vastuskuminauhajumpat on myös tauolla. Toistaiseksi.

Ruokailupuolta olen yrittänyt pitää mahdollisimman järkevänä, siinä jopa jotenkuten onnistuenkin. Mitään varsinaista dieettiä en kuitenkaan ole noudattanut. Kesällä kun ei oikein ole ruokahaluja, eikä toisaalta haluja viettää aikaa hellan vieressäkään.

Taiteilut

Tiistaisin olen pitänyt maalauspäivää. Tosin viime tiistaina se kyllä jäi välistä. Sisällä kun on 34 astetta lämmintä, niin ei oikein jaksa. Huomenna pitää yrittää edes vähän, oli kuuma tai ei.

Kesäkuun alussa hain Helsingin taideyhdistyksen jäsenyyttä, ja minut hyväksyttiin. Olen nyt virallisesti osa taideyhteisöä ja odotan mielenkiinnolla mitä se vielä elämääni tuo. Jäsenyys esimerkiksi avaa tauluilleni ovia yhdistyksen yhteisnäyttelyihin. Ensimmäinen näyttely, jonne on aikomus taulujani asettaa näytille, on elo-syyskuussa Kaapelitehtaalla. Parhaillaan yhdistyksen sivuilla GALLERIA | HELSINGIN TAIDEYHDISTYS (wordpress.com) ja yhdistyksen Facebook-sivulla on nähtävissä jäsenten omakuva teoksista näyttely, jossa on myös minun tietokoneella toteutettu teokseni.

Kirjoittelut

Viimeksi mainitsemani kirjoituskilpailuun osallistuvat tarinat on editoitu ja lähetetty. Nyt vain jännitetään miten niiden kanssa käy. Runokurssin yhteinen e-kirja on ilmestynyt ja sen voit käydä lataamassa ilmaiseksi täältä Matkamuistoja -runokirja – Lataa ilmainen e-kirja itsellesi! (kirjoittajaklubi.fi)

Parhaillaan käyn Kirjoittajaklubissa nettikurssia Markus Kajon tarinoiden salat – inspiroidu kirjoittamaan Markus Kajon kanssa. Mielenkiintoinen kurssi sekin. Todennäköisesti paneudun siihen kuitenkin vasta elokuussa. Tai ehkäpä siitä saisi tekemistä kesän sadepäiviin.

Kumpikaan kustantamoihin tarjoamistani kirjoista, lastenkirja tai novellikokoelma, eivät vielä ole sopineet yhdenkään kustantamon kustannusohjelmaan. Kaikilta kustantamoilta ei tosin ole tullut vielä vastausta. Aloin kuitenkin tosissani miettimään omakustanteen tekemistä. Se saattaa kuulemma olla aloittelevalle kirjoittajalle jopa parempi vaihtoehto, kuin kustannussopimus. Asiastahan pitää ottaa paremmin selvää, joten kysyin yhdestä paikasta jo tarjousta. Eivät ole vielä vastanneet.

Sosiaalinen elämä

Kesä on ja silloin tietenkin tapahtuu kaikenlaista. Tallinnassa tuli käytyä ystävien kanssa ostosristeilyllä ja hauskaakin muistettiin pitää. Oltiinhan kolmen Hannelen etelänmatkalla. Kantabaarin kantisbileissä saatiin hyvää ruokaakin ja kilpailtiin myös tervehenkisissä kilpailulajeissa. Talviturkki on käyty heittämässä Espoolaiseen järveen samalla kun kolme Hannelea vieraili Tellervon luona. Juhannusaattona grillailtiin yhden ystävän kanssa ja myöhemmin laulettiin karaokea. Juhannuspäivänä hoidin tärkeän luottotehtävän ystäväni kissojen sisäkkönä ja nöyrimpänä palvelijana.

Ympäristöteko

Herätehankintana vuokrasin Kivikon aurinkovoimalasta aurinkopaneelin ja se tuottaa nyt minulle aurinkosähköä. Jännä katsoa miten se vaikuttaa sähkölaskuun. Olen nyt siis virallisesti aurinkosähkön tuottaja. Palaan asiaan jossain vaiheessa.

Hyviä lomia kaikille. Minäkin ajattelin pitää vähän lomaa. Ihan vaan kun se lomalle jääminen on, työkaverien lisäksi siis, yksi niistä asioista, joita työelämästä kaipaan.

Mitä mieltä?