
Taidenäyttelyitä

Messkueskuksessa
Habitare-messut on nyt koettu ja olikin suhteellisen rankka viikko. Tiistaina oli näyttelyosaston pystytys ja keskiviikosta sunnuntaihin oltiin pitkää päivää seisomassa osastolla, valmiina esittelemään tauluja potentiaalisille asiakkaille. Itselläni oli vain yksi päivystysvuoro, mutta halusin olla paikalla joka päivä ja mahdollisimman pitkään. Kivaa oli, mutta jalat oli kyllä kovilla seisoskelun vuoksi. Ihmisiä oli paljon ja tunnelma oli positiivinen.
Seuraavaksi sitten Kirjamessuille 23.-26.10 samaan paikkaan. Helsingin taideyhdistyksellä on sielläkin osasto, ja itsekin vien sinne töitäni esille. Taulut pitäisi kohta valita siihen näyttelyyn, alustavasti olen jo asiaa miettinyt.
Taulujen lisäksi vien sinne myyntiin kirjojani. Pyysin Bookean varastosta loput PÖYTÄ-kirjat itselleni, ja otan ne sinne myyntiin. Ensimmäisen painoksen jäljellä olevat n. 70 kirjaa ovat siis siellä vielä ostettavissa omaksi. Nimmarinkin saa kirjaan jos olen paikalla. Verkkokaupoista siis ei enää jatkossa saa painettua kirjaa, mutta e-kirjan niistä voi vielä ostaa.

Italiaan
Kerroin viimeksi Italialaisten gallerioiden lähestymisistä ja Rooman Rossocinabro-galleria on tällä välin varmistunut. He valitsivat näyttelyyn esittämistäni tauluista kaksi ja näyttelyaika on toivomani mukainen huhti-toukokuu 2026. Se tietänee itsellenikin matkaa ”ikuiseen kaupunkiin”, jonne olen aina halunnut päästä. Nyt ainakin olisi hyvä syy.
Bolognalaisen gallerian näyttely ”Pieniä aarteita”, johon Trevisan International Artin johtaja/ kuraattori minut kutsui osallistumaan, järjestetään marras-joulukuussa. Siihen olen nyt tekemässä uusia töitä. Neljä kappaletta 20 x 20 senttimetrin kokoisia akryylimaalauksia olisi tarkoitus sinne lähettää ja pikkuhiljaa on sellaisia valmistumassa kaksi täysin erilaista settiä. Kunhan saan ne valmiiksi, niin sitten alkaa valinnan vaikeus – kumman lähetän sinne, vai lähetänkö kumpaakaan. Aikaa on vielä, koska osallistuminen pitää vahvistaa 20.10.
Italiasta sain vielä kolmannenkin yhteydenoton, mutta sinne ilmoitin heti, että aikataulullisesti se ei minulle käynyt, mutta olen kyllä jatkossa kiinnostunut heidänkin näyttelyistään.
Muita näyttelyjuttuja
Olen tänään laittanut hakemuksen myös yhteen kotimaiseen näyttelyyn, ja nyt jännään hyväksytäänkö esittämiäni tauluja ko. näyttelyyn. Jos hyväksytään, niin se on sitten vuorossa marraskuussa Helsingissä.
Olen esillä kahdeksan tauluni kanssa myös Helsingin Taideyhdistyksen verkkonäyttelyssä 1.-15.10. Verkkonäyttely
Muuta elämää
Eläkeläisen elämää- Historia, kuka minä olen – Eläkkeelle elämään
Kesä ja syksy on mennyt ystäviä tavatessa, karaokessa ja kotona aikaa viettämällä. Liikunta on jäänyt vähiin ja kunto varmaan laskenut, mutta paino ei onneksi ole noussut. Liikunta on siis jäänyt hyötyliikunnan varaan, mutta sitä toki on ollut enemmän kuin normaalisti. Heinä-, elo- ja syyskuussakin päivittäisiä askeleita on kertynyt keskimäärin enemmän kuin alkuvuodesta, Nyt, lämpötilojen laskettua, oli tarkoituksenani aloittaa taas jonkunlainen jumppa/ liikuntakuuri… mutta kuinkas sitten taas kävikään… flunssa iski. Se kun aina löytyy jostakin pelastamaan minut hyviltä aikeiltani. No eipä siinä mitään, siirretään aloitusta räkätaudin loppumiseen asti.
Tänään aloitin taas pitkästä aikaa kasvojoogan. Muutama minuutti päivittäin, jos vaikka jotakin piristymistä saisi aikaiseksi kasvojen ilmeeseen ja iholle. Päivi Salmisen ”Viikon kasvojoogat” (YouTubessa) on siis tästä eteenpäin aamutoimieni oleellisena osana. Noudatin ohjelmaa aikaisemminkin, mutta se jossakin välissä vain jäi pois päivittäisistä rutiineistani. Nyt uusi yritys.
Syyskuun alussa kävimme TIA- ryhmällä Helsinki Biennaalissa. (1) tia -taidetta ilman aivoja – hakutulokset | Facebook Tämä taidepläjäys on porukallemme tullut jo perinteeksi, ja taas oli ihan mielenkiintoista nähtävää. Osallistuin myös Gummeruksen Dekkaripäivään, josta viimeksi mainitsin. Kirjoittamisessa en vielä ole päässyt vauhtiin, mutta ostin neljä dekkaria, jotka on edelleen odottamassa lukijaansa….

Bingoristeilylläkin taas käytiin bingoporukalla, En rikastunut, mutta kivaa taas oli. Seuraavalla kerralla sitten…

