Lähti poika Lyypekistä

Historiallisfiktiivinen tarina sukujuuristani

Kaupallinen yhteistyö Arctic Warriorsin kanssa. Lukijoilleni alennuskoodi ”pajutarha” ostoksista voimassa 31.12.2022 asti. (kts. sivun alareuna)

SAKSANMAALLA

Lyypekin vapaan hansakaupungin, parikymmentä tuhatta asukasta oli lopettelemassa päivän askareitaan Travejoen saaressa, kaupunginmuurin suojissa. Hansaliiton johtava kaupunki oli elänyt kukoistuskauttaan jo vuosisatoja, paikassa jossa Itämeren kauppa ja etelästä tulevat kauppareitit kohtasivat. Lyypekki pystyi myös hyödyntämään Skånen edustalla uivia silliparvia, ja näin vastaamaan Euroopan sillikysyntään. Katolinen Eurooppa kun söi paaston aikana paljon kalaa, joten suolasillin kysyntä oli suurta. Tämä kaikki oli tehnyt kaupungista vauraan. Siellä oli hyvä asua ja ansaita elantonsa.

On maanantaipäivän ilta syyskuun 21. päivänä, armon vuonna 1612. Ilta hämärtyy Fischergrube 410:ssä ja palvelusväki sytyttää öljylamppuja palamaan tyylikkäästi kalustetussa kaupunkitalossa. Alakerrassa panimon työntekijät kuuluvat vielä tekevän päivän töitään ennen kotiinlähtöä. Kaksikymmentäkuusivuotias Anna on odottanut tätä päivää jo pitkään. Lapsenlähettäjä, bademoder, on kutsuttu paikalle, ja tänään taitaa olla lapsen aika syntyä. Anna ja Arendt saivat esikoispoikansa Heinrichin vuosi sitten, ja poikaa tästäkin tulokkaasta toivotaan. Kunhan vain kaikki menisi taas hyvin.

Arendtin isä, Arendt Grape on porvari, laivanvarustaja ja panimonomistaja hänkin. Hänen panimonsa, jonka hän sai myötäjäisinä mentyään naimisiin ensimmäisen vaimonsa Cillien kanssa, sijaitsi lyhyen matkan päässä Glockengiesserstrassella. Myös isoisä, Arendt hänkin, oli ollut panimonomistaja, joten oluen valmistuksen salat olivat suvulla hallussa.

Anna ja Arendt vihittiin Marienkirchessä 20.5.1610 ja häävastaanotolla, täällä heidän kotonaan oli kokonaista 107 vierasta. Sukulaisia ja kaupungin porvareita oli kestitty ylenpalttisesti. Arendtin suku, Grapen porvarissuku, on vanhaa pohjoissaksalaista perua ja he ovat asuneet Lyypekissä jo vuosisatoja. Grape tarkoittaa kolmijalkaista liedellä käytettyä pataa ja sellainen on myös suvun porvarisvaakunassa. Suvun tarinoissa kerrotaan, että vanhin asiakirja, jossa heidän sukunimensä mainitaan, on liikekirje päiväyksellä 24.5.1275 jonka lyypekkiläinen kauppias ja raatimies on lähettänyt ”Minun erityiselle ystävälleni Werner Grapelle”. Sukulaisuudesta tähän Werneriin ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta.

POJAN SYNTYMÄ

Talo on täynnä sukulaisnaisia, joten tohinaa riittää, eikä Anna ehdi jännittämään tulevaa. Syödään kakkuja ja tietenkin Lyypekin kuuluisaa marsipaania sekä juodaan olutta, keskustellaan ja vähän juoruillaankin. Kaikki ovat pukeutuneet parhaimpiinsa, ja ilmassa on juhlan tuntua. Miehillä ei tänään ole tähän taloon mitään asiaa. Arendt on isänsä kanssa satamassa valvomassa kauppalaivan lastausta ja lähtöä. Arendtin laivat vievät tavaraa Ruotsiin ja muualle Itämeren alueella; hienoja kankaita, mausteita ja viiniä, muodikkaita vaatteita, huonekaluja ja ylellisyystarvikkeita. Tullessaan ne tuovat rautaa, kalaa ja turkiksia ja joskus myös matkamiehiä.

Annan kanssa syntymää odottamassa ja tulevalle äidille seuraa pitämässä olivat Arendtin isän kolmas vaimo Gertrud, Annan äiti Anneke Hintze, Arendtin siskot Cillie ja Cathrine, sekä joukko Lyypekin muita porvarisrouvia.

Panimossa olivat jo työn äänet hiljentyneet, kun lapsi viimein ilmoitti tulostaan. Anna siirtyi bademoderin kanssa kamariin, muiden jäädessä jännittyneinä odottamaan. Palvelusväki kantoi rouville syötävää ja juotavaa. Vieraille oli laitettu huoneet valmiiksi, joten ne jotka halusivat, saattoivat käydä välillä lepäämässä, odottaminenhan saattoi kestää miten pitkään hyvänsä.

Poika syntyi kuitenkin nopeasti ja ensimmäinen rääkäisy kuului kamarista jo ennen puolta yötä. Hans-niminen poika palvelusväestä lähetettiin satamalaiturille kertomaan isälle pojan syntymästä ja siitä, että hän sai vihdoin luvan tulla kotiin. Rouvat pääsivät katsomaan tulokasta heti kun hänet oli siistitty. Potra poikahan sieltä tuli ja isän ja isoisän saapuessa Fischergrubelle päätettiin, että poika saa nimekseen Arendt.

ARENDTIN NUORUUS

Arendt III kasvoi turvallisesti vauraassa porvariskodissa, viettäen paljon aikaa opinnoissaan ja isänsä mukana satamassa, sekä panimolla. Vapaa-aikanaan hän juoksenteli ystäviensä kanssa lähikaduilla metkuja keksimässä.

Vuosikymmenen loppu oli levotonta aikaa. Katoliset ja protestantit olivat jatkuvasti riidoissa keskenään. Vuonna 1618 enemmistönä olevat Böömin protestantit kyllästyivät katolisten mielivaltaan ja he vaativat kuningasta apuun. Kuningas ei apuaan antanut, ja 23. toukokuuta 1618 protestanttinen väkijoukko valtasi palatsin. He heittivät Heinrich Matthias von Thurnin johdolla kaksi kuninkaan ministeriä ja heidän sihteerinsä ulos ikkunasta. Kolmikko selvisi hengissä tästä i ikkunasta ulos heittämisestä. Katolilaiset selittivät selviämistä enkeleiden suojeluksella ja protestantit sanoivat heidän pelastuneen, koska putosivat lantakasaan. Kapina levisi muillekin alueille, joissa kiistat katolisten ja protestanttien välillä olivat jo ennestään kiivaat. Vuonna 1625 Tanskan kuningas Kristian IV johti palkka-armeijansa puolustamaan protestantteja.

Arendtin ollessa kuusitoista isä Arendt järjesti hänelle paikan tukholmalaisen kauppiaan ja raatimiehen V. Johan Peterssonin palvelukseen, jonne nuori Arendt lähti armon vuonna 1629, seitsemäntoistavuotiaana, isänsä laivan mukana.

Lähtöpäivänä hän pukeutui nuoren herrasmiehen viimeisimmän muodin mukaisiin vaatteisiin. Hänen matka-arkkunsa oli viety palvelusväen toimesta satamaan jo aikaisemmin. Hänet olisi kyllä viety hevoskyydillä, mutta hän halusi vielä viimeisen kerran kävellä kotikaupunkinsa kaduilla matkallaan satamassa odottavaan kauppalaivaan. Lähtiessä hän halasi äitiään ja nuorempia sisaruksiaan yrittäen esittää rohkeaa ja reipasta. Tosiasiassa hänellä oli pala kurkussa, eikä itku ollut kaukana.

Kävellessään Fhischergrubea alas rantaa kohti, hän katseli taakseen jäävää kotitaloaan kaihoisasti. Untertravelle kääntyessään hän muisteli lapsuuttaan ja leikkejään kavereiden kanssa Travejoen rannassa. Holstentorin portilla hän seisahtui vielä viimeisen kerran katselemaan kotikaupunkiaan ja hänen teki mieli juosta takaisin kotiin. Mutta eihän hän voinut. Ei voinut tuottaa pettymystä isälle ja äidille. Ei voinut menettää kasvojaan koko kaupungin edessä. Pakko oli vain lähteä kohti tuntematonta Tukholmaa. Hetken katseltuaan hän käänsi selkänsä kaupungille ja jatkoi matkaansa kohti odottavaa laivaa.

VIERAALLA MAALLA

Laivan saapuessa Tukholman satamaan Johan Peterssonin palvelusväki oli hevospeleineen Arendtia vastassa laiturilla. Matka-arkut kannettiin toisen hevosen vetämiin kärryihin ja Arendt ohjattiin toisen vetämiin kieseihin. Matka Brunnsgrändille, Peterssonin taloon, ei ollut pitkä. Vähän matkaa sataman vieritse kulkevaa katua pitkin ja sitten vasemmalle. Kuninkaanlinnan tornit näkyivät kattojen yllä vähän kauempana. Arendt toivotettiin tervetulleeksi ja hän asettui taloksi. Sitten jo alkoikin jo työ ja oppiminen Tukholman liike-elämässä.

Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf lähti hänkin Euroopassa riehuvaan sotaan vuonna 1630, puolustamaan luterilaisia. Hän kuoli taistelussa 17.9.1631 hänen jälkeensä Ruotsin hallitsijaksi tuli kuningatar Kristiina. Kristiina oli alaikäinen, joten valtakuntaa johti aluksi holhoojahallitus.

Arendt työskenteli Peterssonin liikkeessä kymmenen vuotta. Petersson oli Norrlantilaista sukua ja hänen veljensä oli 1621 perustetun Tornion pormestarina. Varmaankin Peterssonin yhteyksistä johtuen Arendt työskennellessään tutustui varhain myös Lapin kauppaan.

PORVARIKSI PORVAREIDEN JOUKKOON

Ollessaan 27 -vuotias, Arendt astui sisään Tukholman kaupungin rahtikamarin kokoussaliin 8.6.1639 nöyränä, mutta päättäväisenä.

– Hyvä herra, linnanherra Hindersson ja muut herrat. Mitä nöyrimmin ja ahkerimmin anon teiltä, että myöntäisitte minulle, Arendt Grapelle, joka olen Lyypekkiläistä porvarissukua ja ollut kauppias ja raatimies V. Johan Peterssonin palveluksessa ja opissa täällä Tukholmassa kymmenen vuotta, Tukholman porvarioikeudet.

– Vai niin. Vai että porvarisoikeudet pitäisi myöntää. Mitähän raatimies Peterssonilla on hakijasta sanottavanaan?

– Herra linnanherra Hindersson. Minä raatimies Petersson voin kertoa herra Arendt Grapesta vain pelkkää hyvää. Hän on osoittautunut rehelliseksi, oppivaiseksi ja ymmärtäväiseksi liikemieheksi ja voi omasta puolestani vain suositella porvarioikeuksien myöntämistä tälle nuorelle miehelle.

Perusteellisen harkinnan jälkeen päätettiin anotut oikeudet myöntää ja Arendt Grape merkittiin kaupungin kahdenkymmenen rikkaan inspehtorin joukkoon. Porvari- ja kauppiasvalan vastaanottivat 15.6.1639 linnanherra Jöns Hindersson ja raatimies V. Johan Petersson.

PERHEEN PERUSTAMINEN

Arendt asui Peterssonin talossa ja siellä asuessaan tutustui Brita-rouvan nuoreen siskoon Clara Reuteriin. He solmivat avioliiton 8.8.1641. Clara oli naimisiin mennessään vain 16-vuotias. Aluksi he asuivat Peterssonin talossa Tukholman Brunnsgrändenillä. Perhe kasvoi melkein vuosittain ja vuonna 1647 heillä oli jo neljä lasta. Arendt toimi siinä vaiheessa Tukholmassa tukkukauppiaana ja hänen liiketoimensa sujuivat hyvin.

Clara oli isänsä puolelta vanhaa kultaseppäsukua Västeråsista. Hänen isänsä, Johan Reuter, oli kultaseppä, kuten myös isoisänsä Johan Lennartson. Tämän isä, Lennart Gudmundsson oli hopeaseppä ja kuninkaan hopeanostaja.

Claran äiti, Margareta Vallensis puolestaan oli vanhaa pappissukua. Äidin isä Salomon Birgeri, oli rehtori ja tuomiorovasti Västeråsissa ja hänen isänsä, Birgerus Johannis Iristadiensus oli Moran kirkkoherra, valtiopäivämies ja kuningas Kustaa Vaasan hovirukoilija, jonka isä oli myös ollut pastori.

Claran äidin äiti oli Kustaa Vaasan toisen vaimon, kuningatar Margaretan, kauneimmaksi hovineidoksi sanottu, Catharina Roslagia. Hovissa Catharina ja Birgerius löysivätkin toisensa ja Margaretan isä, Salomon Birgeri myöhemmin syntyi. Syntymäajasta on kahdenlaista tietoa. Salomon syntyi joko 1540 äitinsä ollessa vasta 15 vuotias, tai 1544, hänen ollessaan 19. Salomon oli esikoispojan syntyessä yli 30 -vuotias. Avioliiton solmimispäivästäkään ei löydy tietoa, mutta pariskunta on saanut toisen lapsen 1560, samana vuonna, jolloin Catharina on kuollut ollessaan 35 -vuotias.

MATKALLA POHJOISEEN

Pohjoisesta, Junossuannosta oli löydetty rautamalmia. Västerbottenin läänin maaherra Frans Crusebjörn oli laittanut sinne pienen sulaton, mutta luovutti sen kannattamattomana Tornion porvareille. Hekään eivät saaneet tuloksia aikaan. Crusebjörn, Lyypekkiläistä sukua hänkin, houkutteli Arendt Grapea ottamaan kaivostoiminnan haltuunsa. Vuorikollegiokin suositteli Grapea kaivoksen omistajaksi.

Arendt kiinnostui hankkeesta ja 4.2.1646 annettiin Grapelle kuninkaallinen privilegiokirja:

”Meidän uskolliselle alamaiselle ja Tukholman kaupungin asukkaalle, rehelliselle ja ymmärtäväiselle Arendt Grapelle.”

Kuningatar Kristiina

Perhe muutti siis pohjoiseen, Pajalan Kengikseen perustamaan ruukkia 1647. Rautatehtaan perustaminen erämaahan oli vaikea tehtävä, ja Arendt saikin yllin kyllin hankaluuksia osakseen. Paikalle ei ollut kunnollisia teitä, kuljetuskalustosta ja ammattitaitoisesta työvoimasta oli pulaa, matkat olivat pitkiä ja ilmasto arktinen. Arendt kulutti suuren osan omaisuuttaan, mutta sai kaivoksen tuottamaan hyvää rautaa. Pian oltiin kuitenkin tilanteessa, jossa kaivokseen tarvittiin lisää pääomaa. Arendt otti osakkaaksi hollantilaiset veljekset Jakob ja Abraham Momman, jotka jossain vaiheessa syrjäyttivät Arendtin vähäpätöisempiin tehtäviin ja hoitelivat ruukin raha-asiat Tukholmasta, samalla yrittäen vallata koko tehtaan itselleen.

Omistuksesta käytiin lopulta oikeutta vuorikollegiossa. Mommat väittivät, että Grape olisi omistanut enää seitsemännen osan ruukista. Vuorikollegio kuitenkin määräsi 21.12.1680 päätöksessään, että Grapella on oikeus saada 45 laivapuntaa rautaa vuodessa itsensä ja vaimonsa elinajan riippumatta siitä, kenen omistuksessa tehdas kulloinkin olisi.

Hallituksen määräyksestä Arendt toimi myös kruununvoutina ja nimismiehenä Tornion ja Kemin Lapissa. Hän oli perustanut Nautapuotin talon Ylitornion Kainuunkylään vuonna 1655. Talouskeskus sijaitsi keskellä Tornionjokea olevassa Nautapuotin saaressa. Arendt perheineen muutti uusiin rakennuksiin ja perhe jatkoi kasvamistaan. Pajalassa asuessaan perheeseen oli syntynyt kolme lasta lisää ja Nautapuotissa syntyi vielä seitsemän lasta. Viimeinen lapsi syntyi 1669 Claran ollessa 44 -vuotias. Kaksi lapsista kuoli alle vuoden ikäisenä ja kaksi muuta ei ole jatkanut sukua.

Arendtin veli Hinrich oli perinyt Fischergrubellä sijaitsevan panimon vuonna 1667, mutta oli ilmeisesti joutunut vaikeuksiin ja Arendt osti panimon itselleen sen ollessa pakkomyynnissä 1671. Panimon myöhäisemmistä kohtaloista ei ole tietoa.

Tornionjokilaakso kärsi ennennäkemättömästä tulvasta jäänlähdön aikana keväällä 1677. Tuosta katastrofista, joka on saanut nimekseen Keksin tulva, kärsi myös Grapen perhe. Tulva hajotti kaikki rakennukset Nautapuotin saaressa. Katastrofin jälkeen uusi talouskeskus rakennettiin joen itärannalle ja niinpä Grapen suku jäi myöhemmin, Haminan rauhassa määritellyn rajan mukaisesti, nykyisen Suomen puolelle.

…

”Tuskin säästi Tulkkilata

Ajatellen Armassaarta,

Naakki maalle Nautapuodin,

Saksan saaresta eroitti,

Grapen lapset laudi kaikki,

Kankahalle karkoitti”

…

laulettiin Antti Mikkeilinpoika Keksin laulun yhdessä säkeistössä kyseisestä jäänlähdöstä Tornionväylässä 1677.

SUVUN TARINA JATKUU

Suku jatkoi elämäänsä ja kasvamistaan. Arendtin poika Salomon peri isältään Nautapuotin, jossa myös hänen poikansa ja pojanpoikansa, Abrahameja molemmat, olivat vuorollaan isäntinä.

Minun sukuhaarani seuraava poika, Abraham hänkin, oli Laurin talon isäntä. Hänen tyttärensä Eeva vihittiin 1836 Juho Ollinpoika Kaijanmikon kanssa. Heille syntyi 14 lasta, joista esikoistytär Greta, meni naimisiin Juho Ollinpoika Korven kanssa. He asuivat Turtolan Juoksengissa, Korven talossa. Heidän kahdeksasta lapsestaan tytär Ida meni naimisiin toisesta paikallisesta mahtisuvusta, kaskenpolttajista ja pirkkalaisista, periytyvän Juho Aapo Lohinivan kanssa.

Ida Korven ja Juho Aapo Lohinivan kautta yhdistyvät Lyypekin porvarien, Västeråsin kirkonmiesten ja kultaseppien, savolaisten kaskiviljelijöiden, pirkkalaisten ja Tornionjokilaakson talonpoikien juuret kasvattamaan aina vain uusia oksia sukupuuhun. Oksia, jotka ovat tehneet ja tekevät elämäntyönsä kauppiaina, talollisina, kruununvouteina, kirkkoherroina ja sotaväessä ja niin monissa nykyajan ammateissa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Amerikassa ja monissa muissa maissa.

Tämä oli siis sukutarinani maustettuna historialla ja ripauksella fiktiota.

Lue myös:

Juuret…on – Eläkkeelle elämään (pajutarha.fi)

Lähteet: My Heritage sukutaulut ja historialliset tiedot, E.Karkiainen; Ylitornion vanhoja sukuja, Wikipedia.