Kaupallinen yhteistyö Arctic Warriorsin kanssa alennuskoodi pajutarha
1.
Sirpa istuu tuolissaan ja katselee televisiota. Eipä sieltä mitään mielenkiintoista taaskaan tule, mutta saahan tässä ajan kulumaan katselemalla näitä tallennettuja Hengenvaarallisesti lihavia ja Tohtori Paiseita. Itselläkin pientä ylipainoa kertynyt, mutta ei kyllä näiden rinnalla tunnu enää missään. Ulkona paistaa aurinko. Olisi kiva ilma mennä kävelylle, vaan eipä taida nyt jaksaa.
Postiluukku kolahtaa. Mitähän siellä nyt? Täällähän on kirje. Ei siis lasku, vaan ihan oikea kirje. ”Kutsumme teidät Harmaalan yhteiskoulun 2A:n luokkakokoukseen Harmaalan koulukeskukseen 29.1.2022 klo 15.00, sekä illalliselle ja illanviettoon ravintola Harmaalan Tupaan klo 20.00. Illalliskortti kustantaa 50 euroa. Hotelliin on alustavasti varattu huoneita majoitusta tarvitseville hintaan 75 euroa/ yö. Terveisin järjestävän porukan puolesta Pekka ja Mervi. Ilmoittautumiset Pekkajamervi@gmail.com viimeistään 1.1.2022.”
Sirpalla olisi hyvin aikaa lähteä käymään kotikonnuilla, sillä hän on ollut työttömänä jo kolme vuotta. Tänä vuonna hän pääsi eläkeputkeen, joten kohtuullinen toimeentulo on taattu eläkkeeseen asti, vaikka töitä ei mistään löytyisikään. Hän jäi työttömäksi pienen kauppaketjun henkilöstöosastolta, kun palkanlaskenta ulkoistettiin. Sirpa on sinkku ja asuu kissansa Vernerin kanssa, pienessä osake-asunnossaan, viihtyisässä lähiössä meren rannalla. Uimarannalle on matkaa vain kaksisataa metriä, ruokakauppa on vieressä ja lähimetsässä voi nauttia luonnosta. Siinäpä kaikki mitä tässä iässä nainen tarvitsee, television ja läppärin lisäksi tietenkin.
Kutsu luokkakokoukseen toi mieleen muistoja kouluajoilta. Sirpaa alkoi hymyilyttää, kun hän muisti kaikki vallattomuudet, mitä Erjan ja muiden tyttöjen kanssa tuli nuorena tehtyä. Välitunneilla etsittiin aina tilaisuutta livahtaa tupakalle. Välituntivalvojat olivat tarkkoina, joten piti kehittää koko ajan parempia ja parempia kikkoja heidän harhauttamiseksi. Sitä touhua voi hyvinkin sanoa ongelmanratkaisutaitojen harjoitteluksi. Erja oli rämäpäinen tyttö, niin kuin taisi olla itse Sirpakin.
Verneri hyppää syliin ja kerjää hellyyttä, ruokaakin taitaa kaivata jo.
2.
Erja tuli töistä myöhään iltapäivällä. Oikeastaan oli jo alkuilta. Oli käynyt tullessaan kaupassa ja raahasi väsyneenä kauppakassin kolmanteen kerrokseen pienessä kerrostalossa, jossa oli asunut jo viisi vuotta. Ensimmäinen oma asunto. Kuusikymmpisellä ihmisellä. Oikeastaan aika hassua. Hän oli muuttanut kotoaan asumaan yhteen miehensä kanssa ja liitto oli kestänyt nelisenkymmentä vuotta. Lapsia ei ollut siunaantunut. Erottuaan Aarosta hän onnistui saamaan vuokra-asunnon kaupungin itä-osasta ja nyt on siis niin sanotusti ensimmäisen kerran oma tupa ja oma lupa. Pieni kaksiohan tämä vain on, mutta kivalla paikalla ja yksinäiselle ihmiselle ihan riittävä.
Erja on töissä läheisessä ostoskeskuksessa sijaitsevassa kampaamossa. Ollut samassa paikassa jo kolmetoista vuotta. Monet hänen ikäisensä kampaajat ovat sairaseläkkeellä tai vaihtaneet alaa kun kroppa ei ole työtä kestänyt. Erjalla on ollut hyvä tuuri, kun suurempia ongelmia ei ole ollut. Neljä vuotta kun nyt vaan pysyisi terveenä, niin voisi jäädä eläkkeelle. Kyllähän tämä saksiminen jo riittäisi.
Posti oli näköjään tuonut kirjeen ja pari laskua. Erja nostaa postit lattialta eteisen lipaston päälle ja menee keittiöön purkamaan kauppakassia. Ihan tavallisia ostoksia; leipää, margariinia ja huomisen lihakeittotarpeet. Erja napsauttaa television auki. Uutiset. Ai niin, se kirje. ”Kutsumme teidät…”
Luokkakokous…. no johan.
Erja istuu keittiön pöydän ääreen ja katselee ikkunasta ulos. Ulkona on jo pimeää. Vastakkaisen kerrostalon ikkunoissa näkyy valoja, ja välillä asukkaita puuhailemassa omia iltapuuhiaan. On rauhallista. Erjaa väsyttää ja jaloissa tuntuu päivän seisominen. Tuleekohan Pirkko ja muut tytöt? Olisipa kiva nähdä pitkästä aikaa. Pirkon ja tyttöjen kanssa oli aina niin hauskaa. Silloinkin kun piilouduttiin liikuntatunnilla suunnistaessa metsään ja mentiin sitten reippaasti myöhässä seuraavalle historian tunnille. Ihan pokkana selitettiin, että oltiin muka eksytty. Koulun takana kalliolla oltiin aurinkoa ottamassa. Kaikkea sitä kakarat keksiikin. Ja opettajilla oli eksymisestä johtuen koulun jälkeen kriisikokous, jossa mietittiin miten estää eksymiset vastaisuudessa.
Väsyttää. Pakko mennä nukkumaan.
3.
Pirkko herää aamulla postiluukun kolahdukseen. No aamulla ja aamulla, kello on jo melkein puolessa päivässä. Meni sitten pitkään eilen karaokessa. No vapaapäivä, ei haittaa. Hauskaa oli, mutta väsymyshän siitä seurasi. Oli siellä joitakin herrasmiehiäkin, joiden kanssa tuli vähän flirttailtua. Eipä siitä sitten mitään sen kummempaa kehittynyt. Pirkko ei millään jaksaisi nousta sängystä, kääntyilee kyljeltä toiselle muutaman kerran, asettelee tyynyä paremmin, yrittäen saada vielä unenpäästä kiinni. Lopulta on kuitenkin pakko nousta ylös ja mennä vessaan. Kahvit kiehumaan, kaurapuuro mikroon ja pari voikkaria. Kylläpä onkin jo nälkä.
Hän vie aamupalansa olohuoneeseen ja avaa facen. Sisustushullujen ryhmän päivitys on päällimmäisenä. Pirkon vuokrakaksio on parhaat päivänsä nähnyt. Vähän maalia tarttis sinne tänne. Ja keittiön kirkkaankeltaiset kaapinovet olisi voinut uusia jo kauan sitten. Tässä samassa asunnossa hän on asunut jo parikymmentä vuotta. Siitä lähtien kun Pekan, auto-onnettomuudessa sittemmin kuolleen aviomiehensä, kanssa tähän muutettiin. Ainoa lapsi, Jenni muutti silloin omilleen. Mihinpä sitä kotoaan lähtis. Ei tullut koskaan ottaneeksi uutta ukkoakaan vaivoikseen. Työkseen Pirkko hoitaa vanhuksia vanhainkodilla. Raskasta hommaa ja varsinkin näin korona-aikaan on ollut tosi stressaavaa. Koko ajan pitää vahtia, onko jollakin hoidettavista oireita ja pelätä viruksen leviämistä hoidettaviin vanhuksiin.
Ai niin, se postilaatikon kolahdus. Mitäs täällä on? ”Kutsumme teidät…” Luokkakokous, oho! Naapurista kuuluva riitelyn ääni keskeyttää lukemisen hetkeksi. Taas siellä soditaan, eroaisivat jo niin tulis hiljaista. Tuleekohan Riitta ja muut tytöt? Riitan kanssa oltiin kuin siskokset kouluaikaan. Kaikkialla yhdessä ja aina seikkailut mielessä. Liftattiin viikonloppuisin naapurikuntaan katsomaan urheilutalolle bändejä ja tietenkin myös poikia. Riitta oli tietenkin aina mukana silloin, kun mentiin mökille viettämään tyttöjen viikonloppua. Saunottiin, uitiin ja hulluteltiin koko yö. Ja ehkä seuraavakin.
Nyt on kyllä pakko lähteä käymään kaupassa. Menen kävellen, niin saan samalla haukata vähän happea. Sitä tähän olotilaan nyt kaipaakin.
4.
Riitta lukitsee kaupan takaoven lähtiessään töistä viimeisenä. Hän on työskennellyt viimeiset viisi vuotta suuren kauppaketjun liikkeessä apulaismyymäläpäällikkönä. Toisinaan on pakko tehdä näitä myöhäisiä vuoroja ja sulkea kauppa. Noina päivinä hän on kotona vasta vähän ennen puolta yötä. Väsyttää. Onneksi kaupassa työskentelemisestä on se etu, että ei tarvitse mennä kaupan kautta kotiin. Autolla matka taittuu tähän aikaan kymmenessä minuutissa. On pimeää. Asfaltti näyttää vähän märältä. Jos yöllä tulee pakkanen, niin saattaa olla aamulla paikoitellen liukasta. Kesärenkaat vielä alla. Pitääkin varata aika renkaanvaihtoon, ennen kuin talvi pääsee yllättämään.
Riitta laittaa auton parkkiin ja kävelee asunnolleen rivitalon päätyhuoneistoon. Matkalla hän ottaa mukaansa postilaatikosta postit. Hän avaa ulko-oven ja Siiri, Riitan uskollinen kultainen noutaja, on ovella vastassa täynnä jälleennäkemisen riemua. Uloskin pitää päästä. Pikainen pissalenkki ja sitten takaisin sisään. Ulkona on kuin onkin vähän pakkasta. Mukavan kirpeä ilma. Puiden värikkäät lehdet näyttävät hyvältä pimeässä, katulamppujen valossa. Takaisin sisään ja kauppakassien tyhjennys. Sitten rentoutumaan television ääreen hetkeksi ennen nukkumaan menoa. Riitta katselee hetken asuntoaan. Kiva asunto ja nätisti sisustettu, täytyy myöntää. Valkoista, harmaata ja hopeaa, tauluista sopivasti väriä sekaan. Kivat valot.
Ai niin, ne postit. ”Kutsumme teidät…” Luokkakokous. Onpa kiva. Täytyykin varata tuo viikonloppu vapaapäiviksi ja lähteä käymään likkoja katsomassa. Toivottavasti kaikki pääsevät tulemaan. Olis tosi ihana nähdä pitkästä aikaa Sirpaa ja muita tyttöjä. Riitta katselee ulos pimeälle pihalleen. Jossakin haukahti koira ja Siiri tietenkin on heti korvat höröllään takaovella pyytämässä ulos. Ei nyt Siiri, ei nyt. Nuoruusmuistot tulevat mieleen. Hymyilyttää. Oltiinko vielä viittätoistakaan, silloin kun Sirpan kanssa vedettiin ensimmäiset humalat. Karjala-viiniä pullon suusta, ulkona, keskellä talvea. Ja sitten oksenneltiin lumihankeen. Hyi hitto. Eivät kyllä minun lapset, Mika ja Minna, noin nuorena vielä alkoholin kanssa leikkineet. Tai no, mistäpä sen loppujen lopuksi tietää, mitä ovat touhuilleet. Eihän heitä aina voinut vahtia, kun yksinhuoltajana piti tätä huushollia pyörittää.
Siiri aloitti kuorsaamisen. Taitaa olla aika mennä nukkumaan.
5.
Talvi tekee tuloaan. Viimeisetkin värikkäät vaahteranlehdet putoavat maahan ruskeiksi kuivuneiksi lehtikasoiksi, jota tuuli liikuttelee paikasta toiseen. Koko ajan pimeää. Ja sataa. Tuleekohan lunta jouluksi? Sirpa antaa Vernerille ruokaa ja lämmittää eilisen makkarakeiton.