Maanantai 21.3 – Neljäs treeniviikko alkoi

Treenipäiväkirja

Rakas päiväkirja. Unohdin eilen kirjoittaa, mutta treenasin kyllä. Hoidin homman alta pois jo heti puolenpäivän jälkeen, ja ihan hyvällä fiiliksellä. Alkaa vaikuttamaan siltä, että treeni kuuluu jo luonnollisena osana päivään, eikä sen tekemiseen tarvitse enää niin pakottautua. Itse treeni tällä kertaa keskiraskas, hiki tuli ja hengästyin vähän. Lisäsin myös toistokertoja, eli tein vauhdikkaammin kuin aikaisemmin.

Myöhemmin huomasin, että olin tehnyt kolmannen viikon ensimmäisen treenin, mutta eipä tuo varmasti mitään haittaa. Jatkan keskiviikkona ohjelman mukaisilla treeneillä.

Viikonlopun lounaat ja päivälliset hoituivat kesäkurpitsalasagnella, joka oli kyllä yllättävän hyvää. Alkuviikko mennään kasvis-jauhelihakeiton voimalla.

Leipää kaipaan… ja kunnon juustoa tuon 5% kumijuuston sijaan, muuten kaikki hyvin.

Jatkuu

Mitä mieltä?