Kaupallinen yhteistyö Arctic Warriorsin kanssa. Alennuskoodi AW:n verkkokaupasta lukijoilleni ”pajutarha”
ja alkoi tapahtumaan
Asetin viime syksynä itselleni tavoitteita, ja nyt on aika katsoa mitä niiden suhteen on tapahtumassa. Päätin tavoitella kahta asiaa; taidenäyttelyn järjestämistä kahden vuoden kuluessa ja runoteoksen tai novellin julkaisemista kolmen vuoden sisällä. Eläkeläisen elämää – Tavoitteita? – Eläkkeelle elämään (pajutarha.fi)
Tulevana maanantaina vien kolme tauluani Helsingin taideyhdistyksen vuosinäyttelyyn, jossa on kaiken kaikkiaan kahdeksankymmenen yhdistyksen jäsentaiteilijan teoksia nähtävillä ja myynnissä 16.8. – 4.9. välisen ajan. Avajaisiin olen tietenkin menossa 16.8. ja myös Taiteiden yön tapahtumassa olen tavattavissa. Kaapelitehtaalla tulee varmaan käytyä näyttelyn aikana useammankin kerran.
Eihän tuo yhteisnäyttely vielä vastaa tavoitettani, mutta hyvä alku siihen suuntaan kuitenkin. Lokakuussa on seuraava mahdollisuus saada omia töitään esille toisessa yhdistyksen yhteisnäyttelyssä, johon taidan myös osallistua.
Parhaillaan myös odottelen kirjapainosta graafikon ehdotusta siitä, miltä kirjani tulee näyttämään. Kun se ehdotus tulee, ehkä tällä, ehkä ensi viikolla, etenee homma niin, että joskus syyskuun aikana minulla tulee olemaan ensimmäinen painettu kirjani käsissäni.
Tein siis heinäkuussa päätöksen ja lähdin tekemään omakustannetta, joten nyt aikani kuluu kirjanjulkkareiden järjestämisen miettimiseen ja kirjan markkinoinnin suunnitteluun. Yritän kyllä myös seurata kirjoittajaklubin, AK -kustannuksen kursseja ja vinkkejä, mutta niihin energiaa riittää nyt vain ihan hetkellisesti; lyhytproosaa, autofiktiota ja runokurssia siis aina silloin kun keskittymiskykyä riittää.
Vielä on kesääkin jäljellä, joten nautitaan siitä. Ainakin huomenna mennään vielä viettämään kaunista kesäpäivää merenrantaan.