Loppuiko syy tulevaisuuden suunnitteluun kun jäi eläkkeelle? Tarvitsenko vielä tavoitteita? Onko enää mitään syytä unelmoida tai suunnitella viikkoa tai kahta pidemmälle? Tällainenko elämäni nyt on ja se siitä? Mitään urakehitystä ei enää ole tiedossa, joten koeta vain keksiä jotain puuhailua. Muuta ei enää ole, muuta ei tarvitse.
Mikä sinusta tulee isona?
Kysymys joka kysytään kaikilta lapsilta jo muutaman vuoden vanhasta alkaen. Minulla se ensimmäinen toiveammatti oli autoinsinööri. Vanhempani eivät aluksi edes tienneet sellaista ammattia olevan olemassa, mutta semmoiseksi sanoin alkavani isona. Sen jälkeen on tullut ja mennyt monta muutakin toivetta ja unelmaa. Meillä kaikilla on ollut ja on odotuksia ja tavoitteita tulevaisuuden suhteen. Mitä haluan tapahtuvaksi huomenna, ensi viikolla, ensi vuonna…
Olen koko elämäni elänyt toiveesta ja unelmasta toiseen ja sillä tavalla muokannut sitä todellisuutta, missä olen elämäni elänyt ja miten elämäni on muotoutunut. Toiveet opiskelusta, työpaikasta, poikaystävästä, avioliitosta, lapsista, urasta ja lopulta eläkkeelle jäämisestä ja siitä mitä eläkkeellä sitten tekisin.
Eläkeläisen elämää- Historia, kuka minä olen – Eläkkeelle elämään (pajutarha.fi)
Mutta loppuivatko tulevaisuutta ohjaavat unelmat eläkepäivään? Onko eläkkeellä olevan tekemiset vain puuhailua? Ajankulua, ei mitään vakavasti otettavaa. Kun ei kerran ole velvollisuuksia, niin teenpä jotakin, jotta saan aikani kulumaan. Vaikka minulla suunnitelmia onkin, niin niillä tuntuu olevan todella vähän tekemistä tulevaisuuden ja siitä unelmoimisen suhteen. On vain tämä päivä, huominen, ensi viikko ja puuhailut.
Mitä odotin? Onko odotuksilla merkitystä?
Blogiani lukeneet ovat varmaan huomanneet, että aloitin melko hyvissä ajoin ennen eläkkeelle jäämistäni, suunnittelemaan tulevaisuuttani 1.3.2021 jälkeiselle ajalle. Virittelin uudelleen taideharrastukseni ja aloitin tämän blogin kirjoittamisen, ajatellen että se riittää tulevaisuuden toiveeksi. Maalailen menemään ja kirjoittelen teille kuulumisiani. Ehkä saan joskus jonkun työn myytyä ja siitä vähän lisätuloa. On kuitenkin todella helppoa olla tekemättä mitään, kun ei ole pakko. Vain olla ja ajatella, että huomenna, maanantaina, myöhemmin. Varmaan johtuu luonteestanikin. Olen aina saanut eniten aikaan silloin, kun on kiire ja stressiä puskee. Kiireettöminä aikoina olen tupannut jättämään tekemiset aivan viime tippaan. Olenhan minä maalaillut ja kirjoitellutkin, mutta onko tuo kaikki kuitenkin vain kivaa ajankulua? Puuhastelua omaksi iloksi. Mikä on unelma? Missä tavoitteet? Mitä näen kymmenen vuoden päässä olevan ?
Minä. 71 vuotta vuonna 2031. Asun yksin isossa asunnossani, jossa olen asunut jo 30 vuotta. Kaikki on vähän kulunutta ja aikansa elänyttä, seinät, lattiat, kylppärit ja huonekalut. Elektroniikkakin on jo yli kymmenen vuotta vanhaa, ei ole ollut varaa uusia mitään, kun kerran vielä toimivat. Pitkäaikainen avomieheni on lähtenyt, en tiedä minne, mutta en näe häntä enää tässä kuvassa. Yli 40- vuotiaan poikani kanssa ei ole oikein mitään kontaktia, hän elää omaa elämäänsä, käy joskus tai jouluna. Tyttäreni kanssa olen enemmän tekemisissä ja hänen tyttärensä, joka on jo 16 vuotias, suunnittelee omaa tulevaisuuttaan.
Käyn joskus baareissa, mutta en tunne siellä enää ketään. Tutut ihmiset ovat vaihtuneet uusiksi nuoriksi, sellaisiksi joiden kanssa ei ole mitään puhuttavaa. Olen suurimman osan ajastani kotona, yksin. Katselen telkkaria ja roikun netissä. Maalaan tauluja ja teen grafiikkaa, joita on jo kaikki paikat täynnä. Ehkäpä perikunta saa niitä joskus myytyä tai kuskaa kiroillen kaatopaikalle. Blogin kirjoittaminen on loppunut jo aikaa sitten, ei ollut enää mitään sanottavaa. Että se siitä sitten. Pöytälaatikkoon kirjoitan kuitenkin runoja ja novelleja. Julkaistavaksi en ole saanut tarjottua mitään, mutta aikani on kulunut hyvin.
NOTE TO ME: EI NÄIN!
Tavoitteita
Itselläni on nyt vähän ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta tuntuu, että pitäisi olla tavoitteita tulevaisuudelle, mutta toisaalta taas kysyn itseltäni, miksi. Onko kysymys vain siitä, että olen niin tottunut katsomaan eteenpäin ja suuntaamaan johonkin tulevaisuudessa odottavaan vai tarvitsenko niitä tunteakseni itseni eläväksi. Pitäisikö asettaa tulevaisuudelle tavoitteita? Tarvitsenko niitä? Antaisivatko tavoitteet elämälleni järkevän suunnan ja tunteen siitä, että en ole turhaan olemassa? Että minulla on merkitystä, pystyn vielä saavuttamaan jotakin. Että tekemisilläni on jotain merkitystä, elämäni ei ole pelkkää ajankulua ja puuhailemista.
Tässäpä siis asetan itselleni tavoitteet:
1. Taidenäyttelyn järjestäminen kahden vuoden kuluessa
2. Runoteoksen tai novellin julkaiseminen kolmen vuoden sisällä
Onko haihattelua? Itsensä pettämistä? Vai suuntaviitta merkitykselliseen elämään?
Kommentoi alle mitä mieltä olet tavoitteista Kiitti.
2 thoughts on “Eläkeläisen elämää – Tavoitteita?”