Viikko 6 – Treeniä, dieettiä ja superfoodia

Treenipäiväkirja

Kaupallinen yhteistyö Arctic Warriorsin kanssa. Joulukuun 2022 loppuun asti lukijani saavat ostoksista 10% alennusta, käyttämällä kuponkikoodia ”pajutarha” (kassalle mennessäsi sivun yläreunassa pyydetään syöttämään kuponkikoodi)

https://www.arcticwarriors.fi/kauppa/warrior/187

Treeniä

Keskiviikkona oli kova henkinen painostus itseä kohtaan että sai viimein mentyä treenaamaan. Pikkupiru mutisi korvaani koko ajan, että ethän sinä jaksa, treenaa huomenna, sinua laiskottaa…. kellistin sen pirun ja menin kuin meninkin vetämään treenin. Kyykkyjä, pystypunnerruksia, paikallaan juoksua ja keskivartalon kiertoja. Oli aika keskitasoinen treeni syketasoiltaan ja muidenkin lukemien perusteella. Suunto app kertoi minulle, että tämä oli 30. harjoitus tänä vuonna. Ei paha.

Tänään tein treenin jo aamupäivällä. Melko kevyt oli, keskisyke vain 122, eikä maksimikaan kuin 134. Sumokyykkyjä, sivuttaiskävelyä, vetoja yläviistosta ja vartalon kiertoja. Pientä hengästymistä etenkin kyykkyjen jälkeen ja lievää jälkihikoilua noin varttitunnin treenin jälkeen. Hyvä fiilis.

Dieettiä

Ruokailupuolen osalta olen vähän laiskistunut. Tiistai ja keskiviikko on mennyt juurikaan seuraamatta syömisiä tai juomisia. Torstaina kello viiden aikaan olin syönyt vasta aamiaisen. Illalla tein banaanileipää. Ihan vain kokeilumielessä. Ei taida olla minun juttu. Enemmänkin on kakkua kuin leipää, ei poista ainakaan minun leivanhimoani. Nyt sitä on kuitenkin pakastimessa seitsemän annosta ja perjantaiaamuksi testiannos. ( vaihtui aamupala parin puraisun jälkeen kauraleipään, aivan liian makeaa) Päivälliseksi tein punajuurilihapullia kanan jauhelihasta ja vihannesmuusia. Muusi ei ollut kyllä parhaimmasta päästä kun siinä oli suhteessa enemmän papuja kuin muita vihanneksia. Pakastevihannekset kun olivat päässeet lähes loppumaan.

Superfoodia

Tämän laihduttamisurakkani aloitusta suunnitellessani etsin tietoa luonnollisista nesteenpoistajista ja yksi parhaista oli mustikka. Törmäsin sattumalta myös Arctic Warriorsiin, yritykseen jonka tarina ja tuotteet herättivät kiinnostukseni. Superfoodia Suomen Lapista. Sitähän piti kokeilla.

”Lapin alkuperäisissä kasveissa ja villiyrteissä asuu ihmeellinen voima. Yötön yö ja arktiset kasvuolosuhteet luovat kasveihin tehoaineita, jotka eivät olet kopioitavissa. Arktinen superfood on meidän oma salainen aseemme arjen ankeutta vastaan!”

Olen nyt sitten juonut aamuisin ruokailuohjeen mukaisen marja/hedelmä-annoksen sijaan Musti- mustikkajauheesta ja Mahti- väinönputki-nokkoseliksiiristä sekoittamani mehun. Ennakkoluuloisena ajattelin tuon väinönputkieliksiirin olevan kamalan makuista, mutta olin onneksi aivan väärässä.

Musti on valmistettu pohjoisen metsistä kerätyistä kuivatuista mustikoista, mitään lisäämättä tai pois ottamatta. Kaikkien ravinteiden kerrotaan olevan tallella. Mustikassa on nesteenpoistohyödyn lisäksi myös antibioottisia ominaisuuksia.

”MAHTIn sisältämä vahvasti antibakteerinen väinönputki on erinomainen hengitysteiden ja suoliston oireiden ennaltaehkäisijä. Väinönputken vaikutusta tehostaa nokkonen, joka sisältää runsaasti Cvitamiinia, rautaa, kalsiumia, piitä, lehtivihreää ja aminohappoja. Kasviglyseroli on puhdas luonnontuote, jonka avulla kasveista saadaan hyödynnettyä sekä rasva- että vesiliukoiset vaikuttavat aineet.”

Vaikutuksista on näin lyhyellä kokemuksella paha sanoa vielä mitään, mutta ei minulla ainakaan flunssaa ole tullut, vaikka pari kertaa on jonkinlaisia alkuoireita tuntunut olevankin. Nesteenpoiston osalta vaikutuksen kyllä huomasin heti, kun tuotetta aloin käyttämään.

Mitä mieltä?